Opetushallitus on uudistamassa perusopetuksessa tarjottavaa oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Kaksiosainen nimikin kertoo siitä, että osa oppilaista tarvitsee tukea oppimisessa kun taas osa kamppailee säännöllisen kouluun tulemisen kanssa. Vaikka molemmat ryhmät tarvitsevat erilaista tukea, aloitetaanpa katsomalla, millainen tuki on ollut tähän asti.
Edellisessä uudistuksessa oppimisen tuki määritettiin kolmiportaiseksi malliksi, jossa yleinen tuki käsitti tukiopetuksen ja muut tavallisessa luokkaryhmässä tehdyt toimet. Tämä malli on siis yhä voimassa 1.8.2025 asti. Jos yleinen tuki osoittautuu riittämättömäksi, oppilaalla on oikeus saada tehostettua tukea. Erityinen tuki taas on varattu niille, jotka eivät pärjää yleisopetuksen ryhmässä osittain tai ollenkaan ja siihen siirtämiseen vaaditaan hallinnollinen päätös eli siirto käsitellään koulun johtokunnassa. Erityinen tuki voi kuitenkin olla sitten ihan mitä hyvänsä opittavan aineksen rajaamisesta koulupäivän lyhentämiseen hyvinkin radikaalisti.
Suomalaista koulujärjestelmää leimaa tasa-arvon ajatus, joka mielestäni on tässä yhteydessä negatiivinen asia. Opetusta suunniteltaessa siis ajatellaan, että kaikille oppilaille hyvä on keskimääräiselle oppilaalle hyvä opetus ja tukitoimet. Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan jos ajatellaan jo pelkästään Gaussin käyrää (ja sitähän ei käytetä perusopetuksen arvioinnissa nykyään) niin suurin osa oppilaista sijoittuu johonkin muualle kuin käyrän keskelle. Nykyfilosofian valossa siis suurin osa oppilaista saa opetusta, joka jollain tasolla ei hyödytä heitä. Tästä taas seuraa, että heidän koulumotivaationsa laskee tai pahimmassa tapauksessa he jättävät kokonaan tulematta kouluun. Koska etätyöstä nyt ei tullutkaan uusi normi, koulussa pitäisi kuitenkin oppia, että työhön tullaan säännöllisesti ja siellä annetut tehtävät suoritetaan. Siksi tämä on ongelma. Osa syrjäytyvistä nuorista on huippulahjakkaita mutta he ovat kokeneet, että heidän kyvyilleen ei ole koulussa tarvetta. Valitettavasti he ovat oikeassa.
Tuen uudistus tuo mukanaan parhaimmillaan joustavuutta ja pahimmillaan epämääräisyyttä. Hallinto jättää nyt laajat raamit ja kolmesta portaasta luovutaan, jolloin tuen toteutuminen ja muoto jää pahimmillaan yksittäisen erityisopettajan vastuulle. Paljon työtä on tehtävä ruohonjuuritasolla sen varmistamiseksi, että jatkossakin erilaiset oppijat saavat tarvitsemansa tuen mutta myös kaipaamansa haastetta. Ilman lahjakkaiden tukemista kouluissa meille ei jatkossa ole tulossa innovaatioita eikä huippuosaamista. Haluan olla Tampereen hallinnossa mukana, kun tästä päätetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti