Tuleeko tekoäly kouluihin? Tuleeko tekoälyn tulla kouluihin?

 Istuinpa eräänä päivänä AI kieltenopetuksessa -koulutuksessa, jonka järjestäjänä oli Opetushallitus. AI-koulutuksessa käsittelimme eri opetusmetodeja, jotka eivät enää ole tarpeen nyt kun tekoäly kääntää tai tiivistää tai kirjoittaa meille tekstin valmiiksi. Aihe on kuuma, koska kymmenen vuotta sitten kuuminta hottia olleesta digiloikasta oppineena nyt on siirrytty jo pakittamaan takaisin päin ja esitetään jopa digitaalisille oppimisvälineille kriittisiä puheenvuoroja. Menipä maamme hallitus niinkin pitkälle, että haluaa kieltää älylaitteiden käytön kouluissa elokuusta alkaen. Jos tätä kieltoa tarkastelee lähemmin niin voi huomata, että se ei ole itse asiassa kielto ollenkaan, vaan opetusministeri Adlercreutzin lausunnossa (HS 30.12.2024) on haettu rotia puhelinten käyttöön sanomalla ääneen, että opettajalla on siis oikeus ottaa pois oppimista häiritsevä älylaite oppitunnin tai koulupäivän aikana (tämä siis käsittää myös välitunnin). Tämä oikeus on toki ollut olemassa jo aiemmin. 

Vaikka hallituksen tarkoitus on hyvä, pelkään että se ei ratkaise nuoriamme vaivaavaa ongelmaa älylaitteiden tai lähinnä niihin tehtyjen sovelluksen koukuttavuudesta. Sama ilmiö toistuu usein koulumaailmassa: olisi kyllä välillä kiva, jos olisi kaikenkattava säännöstö, joka estäisi teini-ikäisiä käyttäytymästä tavalla, joka käy aikuisilla hermoille, mutta sellaista ihmekonstia ei ole kukaan vielä keksinyt. Niin älylaitteiden kuin minkä tahansa muunkin koulussa tavattavan ilmiön (pipon pitäminen sisällä, napapaidat tytöillä, taannoin vappuna yleiset vinkuvat pillit jne.) taltuttamiseksi kun ei ole muuta takuuvarmasti toimivaa keinoa kuin se, että joku lähin aikuinen ottaa asiakseen viettää hetken aikaa  ja keskustella tämän nuoren kanssa siitä, miksi ko. toiminta ei ole toivottavaa ja mitä hänen käyttäytymiseltään odotetaan. Tämä pätee myös kotikasvatukseen: ai että kun olisi hienoa, jos se lapsi ymmärtäisi ihan itse, että tiskit pitää laittaa koneeseen jos tiskipöytä pursuilee lautasia ja kuppeja, mutta valitettavasti se ei tapahdu ilman että aiheesta keskustellaan ja vieläpä useaan otteeseen.

Valtiovarainministeriö lanseerasi taannoin vuonna 2023 norminpurkutalkoot eli lähdettiin tavoittelemaan kaikesta tarpeettomasta ylätason sääntelystä luopumista. Ehdotan tätä yleiseksi prinsiipiksi muillakin aloilla, myös vaikkapa koulumaailmassa. Paljon koulumaailman ilmiöiden kanssa työskennellyt psykologi Pertti Simula sanookin koulutuksissaan, että oppilas kykenee muistamaan vain kaksi tai korkeintaan kolme sääntöä kerralla (istu omalla paikallasi, kuuntele puhujaa), ja tuskin meillä aikuisilla on juuri sen parempi tilanne. Pitäkäämme siis säännöt minimissä ja käyttäkäämme maalaisjärkeä. Keskitytään olemaan ihminen ihmiselle.

Mihin kunnallisverosi käytetään?

 Aloitetaanpa ongelman käsittely kaukaa taustoista: nykypäivänä työelämä on haastavaa. Monesta työstä on otettu "löysät pois" ja aika kuluu tarpeellisten töiden suorittamiseen ilman, että aikaa jää haaveiluun tai edes kehittämiseen. Lapsiperheen vanhempien paukut on käytetty työpäivän aikana ja kaikille ei jää tarmoa enää lasten kasvun tukemiseen, puhumattakaan vapaaehtoistyöstä yhteiskunnassa. Tämä ei tietenkään koske kaikkia vaan osa taas valitsee panostaa työhönsä vähemmän juurikin paremman tasapainon saavuttamiseksi elämän suuressa mittakaavassa.

Näistä työelämän haasteista seuraa kuitenkin kuntatasolla se, että kuntapolitiikkaan ovat kiinnostuneita lähtemään lähinnä ammatikseen politiikkaa tekevät henkilöt. Silloin heidän kokemusperäinen tietonsa esim. lapsiperheiden ja koulujen arjesta on väistämättä hieman vähäisempi kuin sellaisten aikuisten, jotka polkevat oravanpyörässä ja joihin itsekin lukeudun. Esimerkkinä voin kertoa hyvin henkilökohtaisen kokemuksen siitä, kun lapseni perhepäivähoitaja päätti kesken kevätlukukauden lähteä opiskelemaan ja lopettaa työt. Lapsilleni oli saatava jostakin päivähoitopaikka ja muistan tuskani, kun anelin kiireellistä hoitopaikkaa lähimmän päiväkodin ovella vain kuullakseni, että sellaiseen ei kyllä ole mitään mahdollisuutta. Jos taas päivähoidon tilanteesta kysyy kuntapolitiikan aktiiveilta, he kertovat, että mitään ongelmaa päivähoitopaikkojen riittävyydessä ei ole vaan keskimäärin jokaiselle lapselle järjestyy hoitopaikka jostakin yksiköstä jollakin aikavälillä. Vaikka kannatankin resurssitehokkuutta, yksilötasolla se ei ole se paras tapa kohdentaa kuntapalveluita etenkin jos kyseessä ovat haavoittuvassa asemassa olevat lapset.

Tampereella on lähimenneisyydessä tehty myös isoja rakennusprojekteja. On kaivettu rantatunnelia ja rakennettu raitiotie sekä upea uusi areena konsertteja ja urheilutapahtumia varten, onpa saatu myös jalkapallostadion. Olen kehityksen puolella ja koska emme voi palata menneisyyteen, meidän on uskallettava katsoa tulevaisuuteen, mutta ainoa tae hyvälle tulevaisuudelle ei ole rakentaminen. Nyt alkavalla valtuustokaudella tehdään päätöksiä moneen kouluun liittyen: korjataanko sisäilmaongelmaisia rakennuksia, miten niitä korjataan, kuka saa urakat korjaustyöstä, miten sitä valvotaan, mitä priorisoidaan uusien tilojen suunnittelussa. Jos asia kiinnostaa enemmän tämän artikkelin lukijaa, voin suositella esim. seuraavia julkaisuja lisäperehtymiseen:

https://www.opettaja.fi/ajassa/tutkittu-juttu-avoimet-oppimisymparistot-eivat-ole-vain-tilakysymys/

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus-ja-oppiminen/perusopetuksessa-tarvitaan-moninaisia-oppimisymparistoja

Avoimet oppimisympäristöt tarkoittavat siis käytännössä sitä, että oppilaat opiskelevat luokassa, josta voidaan poistaa seinä ja siten yhdistää se toisen luokkatilan kanssa isommaksi tilaksi. Tätä on kritisoitu meluisaksi ja rauhattomaksi ratkaisuksi, mutta itse ajattelen, että oppimishetken meluisuus ja rauhattomuus ei poistu pelkästään tiloja rakentamalla. Siihen tarvitaan ammattitaitoisia ja työssään viihtyviä opettajia, oppimisen tuen toteutumista käytännön arjessa sekä sitä tarvitseville oppilaille riittävää apua esim. koulunkäynninohjaajien muodossa. Olen siis sitä mieltä, että vaikka terveellinen hengitysilma koulussa onkin tärkeää, kouluja kehitettäessä ei voida keskittyä pelkästään rakennusprojekteihin vaan on taattava riittävä resursointi kasvavaa ihmistä lähellä oleviin turvallisiin aikuisiin.

Miten minimoimme syrjäytyneiden nuorten määrän jatkossa?

 Opetushallitus on uudistamassa perusopetuksessa tarjottavaa oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Kaksiosainen nimikin kertoo siitä, että osa oppilaista tarvitsee tukea oppimisessa kun taas osa kamppailee säännöllisen kouluun tulemisen kanssa. Vaikka molemmat ryhmät tarvitsevat erilaista tukea, aloitetaanpa katsomalla, millainen tuki on ollut tähän asti.

Edellisessä uudistuksessa oppimisen tuki määritettiin kolmiportaiseksi malliksi, jossa yleinen tuki käsitti tukiopetuksen ja muut tavallisessa luokkaryhmässä tehdyt toimet. Tämä malli on siis yhä voimassa 1.8.2025 asti. Jos yleinen tuki osoittautuu riittämättömäksi, oppilaalla on oikeus saada tehostettua tukea. Erityinen tuki taas on varattu niille, jotka eivät pärjää yleisopetuksen ryhmässä osittain tai ollenkaan ja siihen siirtämiseen vaaditaan hallinnollinen päätös eli siirto käsitellään koulun johtokunnassa. Erityinen tuki voi kuitenkin olla sitten ihan mitä hyvänsä opittavan aineksen rajaamisesta koulupäivän lyhentämiseen hyvinkin radikaalisti.

Suomalaista koulujärjestelmää leimaa tasa-arvon ajatus, joka mielestäni on tässä yhteydessä negatiivinen asia. Opetusta suunniteltaessa siis ajatellaan, että kaikille oppilaille hyvä on keskimääräiselle oppilaalle hyvä opetus ja tukitoimet. Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan jos ajatellaan jo pelkästään Gaussin käyrää (ja sitähän ei käytetä perusopetuksen arvioinnissa nykyään) niin suurin osa oppilaista sijoittuu johonkin muualle kuin käyrän keskelle. Nykyfilosofian valossa siis suurin osa oppilaista saa opetusta, joka jollain tasolla ei hyödytä heitä. Tästä taas seuraa, että heidän koulumotivaationsa laskee tai pahimmassa tapauksessa he jättävät kokonaan tulematta kouluun. Koska etätyöstä nyt ei tullutkaan uusi normi, koulussa pitäisi kuitenkin oppia, että työhön tullaan säännöllisesti ja siellä annetut tehtävät suoritetaan. Siksi tämä on ongelma. Osa syrjäytyvistä nuorista on huippulahjakkaita mutta he ovat kokeneet, että heidän kyvyilleen ei ole koulussa tarvetta. Valitettavasti he ovat oikeassa.

Tuen uudistus tuo mukanaan parhaimmillaan joustavuutta ja pahimmillaan epämääräisyyttä. Hallinto jättää nyt laajat raamit ja kolmesta portaasta luovutaan, jolloin tuen toteutuminen ja muoto jää pahimmillaan yksittäisen erityisopettajan vastuulle. Paljon työtä on tehtävä ruohonjuuritasolla sen varmistamiseksi, että jatkossakin erilaiset oppijat saavat tarvitsemansa tuen mutta myös kaipaamansa haastetta. Ilman lahjakkaiden tukemista kouluissa meille ei jatkossa ole tulossa innovaatioita eikä huippuosaamista. Haluan olla Tampereen hallinnossa mukana, kun tästä päätetään.

Miksi äänestäisit minua kuntavaaleissa 2025?

 Tämä blogi kertoo sinulle, mitä saat, jos äänestät minua kuntavaaleissa Tampereen kaupunginvaltuustoon. Saat pitkän linjan opettajan, joka ymmärtää lasten ja nuorten hyvinvointia ja haluaa työskennellä sen hyväksi muutenkin kuin koulutasolla.

Saat ehdokkaan, joka tutustuu jokaisen tehtävän päätöksen perusteisiin ja sitä koskevaan tutkimustietoon ennen päätöksen tekemistä.

Saat kunnanvaltuutetun, joka on helppo tavoittaa myös vaalien jälkeen ja joka uskaltaa ajaa sinun asiaasi eteenpäin. Kuntapolitiikassa on monta ääntä ja monta agendaa, mutta jos ei uskalla avata suutaan, ei voi edistää asiaansa. Seuraavassa blogitekstissä kerron asioista, jotka ovat minulle tärkeitä, aloittaen luonnollisestikin koulutuksesta ja nuorista.